maanantai 11. maaliskuuta 2013

reissusta kotiin

Kävimme poitsun kanssa ukkia, mummoa ja isomummoa katsomassa. Oltiin reissussa ke-su, mentiin junalla kahdestakin syystä: 1 en aja noin pitkiä matkoja yksin (ainoana kuskina) ja 2. satuin bongaamaan tasarahatarjouksen vr:ltä, joten sai liput alle puoleen hintaan :)
Reissu oli kiva ja onnistunut, poitsu näki savon sukulaisia pitkästä aikaa (serkkutyttöäkin ja isosetiä ja -tätiäkin pikaisesti). Isomummo oli onneksi hyvässä kunnossa, oli toipunut hyvin pitkästä mikä-lienee-pöpöstä, joka kiusasi pari kuukautta. Hän kävi vaikka missä tutkimuksissa mutta eivät viisaatkaan saaneet selville, mikä taudin aiheutti. Ulkona ei paljoa viihdytty, oli aika paljon pakkasta, ja loppureissun aikana poitsulle tuli ihan kauhea yskä. Lauantaina taisi alkaa. Päätin, että jos vielä jatkuu kun päästään kotiin, niin on lääkärireissu, sen verran hakkaavaa ja keuhkoputkentulehdukseen viittaavaa oli. Aamulla yski vielä samaa yskää, joten mentiin päivystykseen. Onneksi päästiin aika nopsaan hoitsulle ja saatiin pikainen lähete lääkärille, se puolitoista tuntia siellä meni. Mieluummin näin, kun maksaisi tästä lystistä yksityisellä... lääkäri kuunteli keuhkot, katsoi korvat ja kurkkasi nieluunkin. Ja määräsi verinäytteeseen. Sai taas poitsu terveen paperit. <3 kysyin, määrääkö yskänlääkettä, ja sanoi, että niitä ei lastenlääkärit suosittele. Mutta hunaja kuulemma ajaa saman asian, ja on paremmin siedetty. No, mikäs siinä, poitsulle tämä sopii mainiosti ;)
isomummon luo menossa
ukin kanssa moottorikelkalla

3 kommenttia:

  1. kiva kun pääsitte sukua moikkaamaan <3

    VastaaPoista
  2. varmasti mukava reissu sukuloimaan. :) Onneksi teidän Poitsulla ei ollut mitään vakavampaa. <3

    VastaaPoista
  3. sade: jep, pitää mennä taas, eikä pitää noin pitkää taukoa <3 tiny: no juu :) niinpä <3

    VastaaPoista