sunnuntai 9. joulukuuta 2012

joulukuussa

poitsun joulukalenterista löytyi kirjaimia, joilla kirjoitettiin joulukorttien saajien nimet

pukinkonttiin poitsulle ja poitsun tuoreelle pikkuserkkutytölle

vihdoin sain koukut näille ihanuuksille

pukinkonttiin tämäkin

kuusi tuli paikalleen (tosin kuva kääntyi taas hassustipäin)

luminen maisema ikkunasta

kirje joulupukille

näppylöitä
Niin meni se synkeä marraskuu, ja tuli joulukuu ja lunta. Onpas kiva katsella pienen pojan riemua lumihommissa. Ollaan pulkkailtu ja tehty kovasti lumitöitä. Viikko sitten huomasin poitsussa naamassa pari näppyä. Ihmettelin, mitä ihmettä olivat. Sunnuntaina niitä oli vähän enemmän ja maanantaina taas vähän enemmän. En ollut ollenkaan varautunut siihen, että vesirokko voisi tulla uudestaankin. Koska poitsu ei ollut varsinaisesti kipeä, ei kuumetta eikä muitakaan oireita, niin oltiin viemässä poitsu maanantaina tarhaan, mutta tädit sanoivat, että on vesirokko. Eli tämän viikon poitsu oli mummun ja taatan hoidossa. Autoni ei ollut käyttökunnossa tällä viikolla, joten kulkeminen on ollut haasteellista. Maanantaina mies heitti meidät keskustaan ja taata kotiin. Tiistaina oli aamumeno ennen töitä, joten menin pyörällä, ja illalla taata heitti poitsun kotiin. Keskiviikko oli kylmä päivä, joten oli mentävä bussilla. Poitsulla tuli 1,5 kilsan matkalla pulkassa kylmä :( ja illalla taata heitti meidät kotiin. Ilta vietettiin poitsun kanssa kun miehellä oli firman pikkujoulut. Perjantaina mies heitti meidät keskustaan, ja haki myös. Eilen menin taas pyörällä, kun poitsu ei ollut mukana. Keskustaan kun ei jaksa enää polkea poitsun kanssa... ja talvella on muutenkin raskaampaa polkea. Ongelma autossa oli, että yksi rengas oli puhjennut, ja korjattu, mutta oli yksi kesärengas autossa kiinni. Eilen mies vaihtoi talvirenkaan paikalleen, joten nyt pystyy taas mennä silläkin ;) joululahjaneulomukset on jo hyvässä vauhdissa, 2 on jo valmiina, ja 1 aloitettu, eli enää 1 kokonaan tekemättä.. no ei tässä enää liikaa aikaakaan ole :p vasta eilen kirjoitettiin joulupukille :D

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti saat pukinkontin neulomukset tehtyä ilman stressiä <3

    VastaaPoista
  2. no niinpä <3 onneksi kerkesin, mutta sitten keksi taas muuta ;)

    VastaaPoista