keskiviikko 13. marraskuuta 2013

syksyn ja talven puuhia






Paljon on puuhailtu, siinä kai tiivistettynä lokakuu ;) pihalla on ollut paljon puuhaa, lehtiä sai haravoida kyllästymiseen asti. Tänä vuonna ihastelin taas kauniin värisiä vaahteranlehtiä, ja jostain blogista bongasin ohjeen kranssin ohjeen. Sellainen piti tietysti saada omaan oveen. Kuivatuksessa värit kärsivät, mutta silti tuli aika kiva. Tein sellaisen ystävällekin, nimpparilahjaksi :D vauveli täytti viime kuussa puoli vuotta. Juhlittiin sitä, kutsuttiin isovanhemmat ja kummit, samalla vietettiin poitsun nimppareita. Jotta ei tule paha mieli, kun vaan veljeä huomataan ja muistetaan. <3 lokakuussa kävimme savossakin, koska isomummo ei ollut vauvelia vielä koskaan nähnyt. Ja myyty oli, ku sai pienen syliinsä. Isomummolla onkin ikää jo 88v.  Tällä reissulla valmistui omat sukat, ja samasta langasta tein vauvelillekin sukat. Nämä molemmat on vielä päättelemättä. Eilen tein vauvelille tonttuhatun neulomalla. Ja aloitin varmaan ikuisuusprojektin, näin ihanan jutun yhdessä blogissa. Eka pala on varmaan puolessa välissä, ja sitä on tehty jo kuukausi :/Lokakuussa sain vihdoin hommattua passit itselle ja vauvelille. Kuvan otin itse, ohje täällä. Aika hyvä säästö, passikuvalle kun olisi tullut muuten hintaa 18 e, nyt 60 senttiä ;)

isänpäiväkakku
tonttuhatut pojille, poitsulla vanha, kummin tekemä, vauvelille tein uuden

tunkiolla on tavaraa
uusi kranssi oveen

kranssi omaan oveen

kranssi ystävälle

mummolle teimme lumiukon